Terveisiä Akustiikkapäiviltä

Kategoria:

Kerran kahdessa vuodessa pidettävä kotimainen huipputapahtuma pidettiin viime viikolla Turussa. Muutama asia tapahtumasta on mielestäni kommentoinnin arvoinen. Päällimmäinen on nähdäkseni ympäristö- ja laitemeludirektiivien sekä kotimaisen lainsäädännön kehitys, joka tulee kiristämään myös koneenrakennuksen vaatimuksia. Näihin asioihin liittyen Ari Saarinen (YM) on ottanut sangen rakentavan, osin kokoavankin, kannan. Vihdoinkin ministeriö ajattelee muutakin kuin politiikkaa!

Varsinaisia koneakustisia esityksiä oli tänä vuonna sangen vähän, onneksi sentään muutama. Mieleenpainuvimmat näistä oli Jukan prosessiesitys. Mitä miljoonalla eurolla saadaankaan aikaan järjestelmällisyydellä ja OSAAMISELLA. Erikoista oli myös havaita, että Otaniemeläiset ovat kenties menossa "meluakustiikkaan". Kun Matti vielä eli, piti mennä KTH:lle, jos moista halusi. (Itse en ole oikein ymmärtänyt miksi. Kotimainen koneakustiikka on osaamisellaan murskannut ruotsalaiset jo ainakin vuosikymmenen.) Toivotan pojille sydämestäni onnea porakankien ja paalujunttien soitinmallinnukseen.

Hieman vanhempi juttu korkeakoulumaailmaan liittyen on, että myös tamperelaiset ovat panneet opintosuunnan pystyyn aihealueelta. Ei olisi uskonut puolen tusinaa vuotta sitten Karvisen Reijon jutuista... Yhteistä molemmille näyttä olevan ylhäältä-alas -ajattelu. Pannaan ensin jotain pystyyn ja katsotaan sitten syntyykö osaamista. No, sosiaalidemokratia on aina toiminut näin.

Lopuksi vielä pari sanaa "iäisyysaiheesta". Etenkin kilpaillummilla aloilla, kuten ympäristö- ja reknnusakustiikassa toimijoiden sertifiointi kerää momentumia. (Rakennuspuolellehan tällainen on jo luotukin.) Jään mielenkiinnolla odottamaan millaisia protektionistisia rajoituksia/ehtoja näihin luodaan. Maan kannalta suurin kysymys varmaan on mitä audio(diplomi)insinöörien katsotaan osaavan. Ja kelpaavatko koneinsinöörin signaalikäsittelyopinnot siinä missä sähköinsinöörin... Sähköinsinööri koneakustiikassa on kaiketi jo mahdottomuus;)

Hyvää Jussin odotusta!